26. ja 27. päivä
Eilen aamulla pahoinvoituani oudon väristä tavaraa, jouduin miettimään lääkkeitä uudelleen. Vielä kun eiliseen kaameaan jomotukseen ei auttanut lääkärin kevyempi vaihtoehto eikä sitten myöhemmin ottamani "kovaan kipuun"-lääkekään, päädyin ottamaan migreenitäsmälääkkeen ja relaksantin. Asioilla käydessä huomasin, että olo alkoi vihdoin hieman parantua ja illalla nukkumaan mennessä otin vielä toisen relaksantin. Jo illalla kotiin tultua olo oli -voisiko sanoa- mahtava, kolme päivää taas putkeen päänsärkyä ynnä muuta ja vihdoin elämä taas pilkisti!! Naureskelin tv-mainoksille, joissa formulakuski ajaa varikolle valittamaan päänsärkyä ja ottaa minkälie jauhepanadolin ja juoksee taas iloisena jatkamaan kisaa. Toisessa otetaan aspiriinia ja matka jatkuu. Pyh. Te ette tiedä mitään päänsärystä.

Tänä aamuna herään pirteänä vailla päänsärkyä, pahoinvointia tai muutakaan oiretta! Elämä on taas hetken mukavaa, valitettavasti kunnes oireet taas ilmaantuvat...
Muistan hyvin kun ensimmäisen kerran luin Selviytyjän Matkaoppaan (pdf), kuinka ihanaa oli katsella Bosse Österbergin Toivo-kuvia ja kuinka hyvin se oleellinen lause jäi mieleeni elämään: "Syöpä on ohi aina hetkeksi kerrallaan". Sen mukaan olen koittanut elää viimeiset viisi vuotta, välillä on huonompia päiviä, mutta onneksi enemmän viiteen vuoteen mahtuu niitä parempia, kiitos läheisten ihmisten ja uusien tuttavuuksienkin.
- posted by Cousin It @ 8:40 AM